Honeyn maha kasvaa päivä päivältä, se on kävellessään kuin pieni virtahepo ja kuumuus selvästi uuvuttaa sitä. Nyt on menossa kuudennen raskausviikon loppupuoli ja kohta pikkuhippo lähteekin odottelemaan synnytystä ja hoitamaan lapsukaisia Porvooseen pariksi kuukaudeksi.

Gerbiilinpoikaset kasvavat. Z- ja A-pesue ovat nyt kaksiviikkoisia ja möyrivät pitkin terraariota silmät vielä ummessa. Kuuden koplan (Z-pesue) jäsenet ovat kooltaan huomattavasti pienempiä kuin kolme päivää nuorempaa A-pesueesta. Neljä Z:sta on jo varattu ja uskaltauduin ottamaan vielä yhden alustavan varauksen pariin poikaseen. Todennäköisesti kotiin jää kummankin pesueen ainokaiset smoket ja muut muuttavat lemmikkikoteihin, tosin A-pesueen bew uroksen suhteen ei ole vielä tehty mitään päätöksiä, katsotaan miten kolli kasvaa.

Elokuun ensimmäiselle viikolle (5.8.) odotellaan syntyväksi kahta pesuetta. Mielestäni Kanelin maha on selvästi pyöristynyt ja Kaunottarenkin maha on jonkin verran kasvanut. Jos kummatkin putkauttavat pesueensa, niin odotettavissa on Kanelille pointillisia lapsia ja Kaunottarelle todennököisimmin agoutia ja blackia kuvioilla sekä ilman.

Elokuun toiselle viikolle olisi lasketut ajat Bentillä ja Rellulla (J. Pale Pink Sorrel). Rellun aikaisemmat poikaset ovat kasvaneet kivasti ja vaikka aluksi olinkin huolissani niiden ruskeista perusväreistä, niin ne ovat parantuneet huimasti kasvun myötä! Tällä kertaa astutin Rellun grey agouti collared uros Pohjanpoika:lla, se on jo vanha herra (4 vuoden kieppeillä), mutta toivotaan että astutus onnistui ja saamme siitäkin vielä jälkikasvua.

Intouduin hieman päivittelemään ja lisäilemään kuvia, sekä tekemään osalle gerboista omia sivuja (löytyvät Gerbiilit- sivulta).