Nyt on päivitelty hieman lisää, eli vanhojen poikueiden sivut (Poikueet vuosina x) ovat nyt uudessa uskossa. Suuri osa linkeista sivuilla ei toimi tai johtaa väärälle sivulle, mutta ne saavat toistaiseksi vielä jäädä korjaamatta. 

Punnitsin pitkästä aikaa gerbiileitä, kymmenisen vuotta sitten ostin keittiövaa'an ihan tähän tarkoitukseen ja silloin tulikin mielenkiinnosta punnittua useammin gerbiileitä, lähinnä niiden kasvuvaiheessa. Paino ei aikuisilla aina korreloi koon kanssa, joten tieto niiden painosta ei sellaisenaan ole kovin kiinnostavaa. Nyt minulla on kotona kasvamassa lähes neljä kuisia uroksia (eli baby luokkalaisia vielä toistaiseksi) ja ne ovat sen verran kookkaita, että punnitsin koko konkkaronkan.

Omaa silmää miellyttävät, kookkaat ja hyvämassaiset aikuiset urokset olivat painoiltaan 120-142 grammaisia (J. Tropical Breeze 120g, J. Kangzi Nimbu 130g, J. Jingle Bell Rock 130g, Lustrum Zorro 142g). Ihan ok kokoiset aikuiset urokset vaihtelivat 100-130g välillä (J. Mister Snowman 118g, J. Edelweiß hoikassa kunnossa 100g, J. Namnam 106g, Lustrum Örhö lihavassa kunnossa 130g). Nuorisojaoston melkein junnuikäiset kaverukset olivat 92-100g (esim. J. Whipped Cream 100g, J. Xtreme Xpresso 96g). 

Naaraista kookkaan puoleiset aikuiset naaraat olivat 90 grammasta ylöspäin (mm. J. Iced Vanilla Coffee 90g, 3,5 kuinen tytär J. Xmas Coffee 85g, Picture Perfect hoikahkona 92g). Naaraat jotka ovat kohtuullisen kokoisia, mutta omaan makuun hieman pienehköjä pyörivät siinä 75-80g tietämissä (mm. J. Queen Royale melko hoikkana 76g, J. Haleiwa hoikkana 80g).

Alla hieman tänään napsittuja kuvia:

pojat2_120313-oikein%20p%C3%A4in-normal.

W-poikueen kotiin jäänyt kolmikko, Whipped Cream (pew), Water Biscuit (pew), Whiskey Sour (argente cream) ja oikeanpuoleisin J. Xtreme Xpresso (smoke collared). 

pojat-%20oikein%20p%C3%A4in-normal.jpg

Samaa porukkaa, p.e.w:n takana J. Tropical Breeze (argente cream).

BreezeViski120313-oikein%20p%C3%A4in-nor

Breeze ja Whiskey.

cpoikue120313-oikein%20p%C3%A4in-normal.

Kuusiviikkoiset pojat, kupissa yellow fox, ruukkuun nojaa dove ja takana argente cream.

dove6%2C5vko-oikein%20p%C3%A4in-normal.j

Dove J. Crispy Crunch.